FAITH WENDELL
Nimi : Faith Annora Wendell
Kutsumanimi : Faith
Sukupuoli : nainen
Syntymäaika : 24.5.1976
Ikä : 30 vuotta
Asema : ilmaisutaidon opettaja
Ulkonäkö : Faith on hyvin helppo kuvitella entiseksi malliksi. Hänen ulkonäkönsä on aina huoliteltu ja omaperäinen. Faith on 168 cm pitkä ja painaa noin 65 kg. Mallin mitat ovat siis auttamattomasti jo menetetty.
Malliaikoinaan Faithilla oli olkapäille ulottuvat mustat korkkiruuvikiharat. Nykyisin hiukset ovat suorat, mutta edelleen pitkät. Ne eivät enää ole täysin mustat, vaan tumman ruskeat. Faith muotoilee hiuksensa yleensä paksumman näköiseksi mitä ne ovatkaan, ja jotenkin kummallisesti hän saa ne näyttämään hyviltä jopa herättyään. Faithin hiukset ovat jotakin sellaista, mihin ei aluksi kiinnitä huomiota, mutta jos ne huomaa ei niistä saa silmiään irti.
Faithin suuret silmät, joita reunustavat pitkät ripset, ovat vihreät. Faithin lähinäkö on huonontunut lähiaikoina, ja siksi hän käyttääkin nykyisin piilolinssejä. Silloin tällöin hänellä nähdään myös kapealinssiset ja paksusankaiset silmälasit, tavallisesti maanantaisin koulussa kun hän ei pommiin nukkuessaan ole ehtinyt virittää piilolinssejä silmiinsä.
Faithin vaatetus ei ole mitenkään poikkeavaa. Töissä hän näyttää hyvinkin paljon erilaiselta mitä vapaa-ajallaan, mutta se lienee normaalia. Töissä Faith käyttää yleensä farkkuja ja jonkinlaista bleiseriä, joskus harvoin hänellä saatetaan nähdä myös polvipituinen hame. Väritys näissä vaatteissa, joita Faith kutsuu ”työräteiksi”, on hyvin hillitty. Yleensä mustaa, ruskeaa, beigeä ja violettia. Silloin tällöin joukkoon saattaa eksyä muutamia kirkkaammankin värisiä vaatteita. Vapaalle päästessään Faithin vaatetus muuttuu paljon revittelevämmäksi. Hän seuraa vanhasta tottumuksesta huippumuotia, ja tuo sitä esille jokapäiväisessä pukeutumisessaan.
Mallina olo on jättänyt Faithin jokapäiväisiin tekemisiin jälkensä, lähinnä kävelytyyliin, tiettyihin eleisiin ja vastaaviin. Faithin kävelytyyli on kuin suoraan muotinäytöksen lavalta, hänen jalkansa osuvat maahan lähes samassa linjassa. Yksi asia, josta Faithin oppilaat tietävät opettajansa olevan tulossa, on tasainen kopina jonka Faithin kengät – tavallisesti piikkikorkokengät – jättävät jälkeensä osuessaan lattiaan. Kaikki Faithin liikkeet näyttävät hyvin harkituilta ja ne ovat melko hitaita. Pieni hienostuneisuuden tuntu käyttäytymisessä näkyy, etenkin syödessä. Joku on joskus jopa kuvaillut Faithia ”naiseksi joka antaa käytöksellään ymmärtää että muut ovat häntä paljon alempana”. Eleet ja ilmeet saattavat näin tehdä, mutta Faith ei kuitenkaan ajattele niin.
Faithilla on muutamia tapoja, joilla ei niinkään ole merkitystä sisäisesti, mutta ne kuitenkin näkyvät. Hänellä on usein tapana käyttää viuhkaa, etenkin kesäisin. Ei ole ollenkaan harvinainen näky nähdä häntä vilvoittamassa kasvojaan myöskään talvisin. Faithin hieman kummallinenkin kiintymys korkokenkiin on melko näkyvä. Muut ihmiset käyttäisivät samoja kenkiä vain juhlissa, mutta Faith käyttää tuollaisia juhlakenkiäkin aivan tavallisina päivinä. Hänellä on sangen paljon kenkiä, ja ne ovatkin vaatekappaleista tärkeimmät, ainakin Faithin mielestä.
Faithilla on lävistykset sekä navassaan että kielessään.
Menneisyys : Sateisena toukokuun päivänä vuonna 1976 syntyi pieni tyttö, perheensä ensimmäinen ja ainoa lapsi. Vanhemmat olivat tietysti ylpeitä tyttärestään, niin äiti Bethany Wendell (24) kuin isäkin Thomas Wendell (25). Tyttö, joka kastettiin Faith Annoraksi, eli koko lapsuutensa Irlannissa, pienessä kylässä, jossa suurin elinkeino oli maatalous. Faithia ei itseään koskaan kiinnostanut minkäänlainen maanviljely, jota hänen isänsä työkseen teki, hän odotti pienestä asti sitä päivää kun lopettaisi koulunsa ja pääsisi muuttamaan suurempaan paikkaan. Ainoana lapsena Faith sai lähes kaiken, mitä osasi odottaa, ja koulussa sai lellityn kakaran maineen. Hänellä oli kuitenkin ystäviä, pieni porukka joka lähes palvoi tätä luokan kauneinta tyttöä jolla oli kaikkea.
Mitä pidemmälle koulutaipaleellaan Faith pääsi, sitä enemmän hän kaipasi pois pienestä kylästä. Hänen pitkäaikainen haaveensa oli päästä malliksi. Koulumenestys oli vaihtelevaa, välillä hän oli luokkansa mallioppilaita, välillä taas huonoimpia. Faith kuitenkin kahlasi koulunsa läpi, ja muutti Dubliniin. Siellä hän alkoi etsiä töitä. Ensin hän onnistui työllistymään kaupan kassalla, mutta sitemmin loikkasi myös mallimaailmaan.
Faith rakasti mallintyötä, hän vietti railakasta elämää menestyen kohtalaisesti. 20-vuotias mallityttö oli tavoiteltua seuraa ympäri piirejä joissa Faith kulki. Hän lensi monia kertoja viikossa Lontooseen, ja kun oli kuukauden lentänyt kahden maan väliä, hän muutti lopullisesti Lontooseen. Kaikki hänen unelmansa olivat toteutuneet. Mallintyö, suurkaupunkielämä ja poikaystävä. Poikaystävä oli astunut kuvioihin jo ennen Lontooseen muuttoa. Seth Verbose oli myös mukana mallimaailmassa, melko kuuluisa valokuvaaja. Lisäksi hänellä oli pieni sivubisnes, hän myi kannabista. Faithillekaan tuo aine ei jäänyt aivan vieraaksi. Ja se aine oli loppujen lopuksi se, joka tiputti hänet pois mallimaailmasta. Faithin pomo sai tietää hänen käytöstään, vaikkei se mitenkään suurta ollutkaan. Tämä pomo oli suuri huumeiden vastustaja, ja Faith sai välittömästi potkut. Seth Verbose jätti Faithin samoihin aikoihin, hänelle ei ollut enää mitään hyötyä seurustella ex-mallin kanssa.
Faithilla ei ollut enää mitään mahdollisuuksia nousta takaisin malliksi, se ura oli häneltä jo lopullisesti ohi. Alakuloisena, lähinnä johtuen marihuanan polton lopettamisesta, hän pyrki opiskelemaan ilmaisutaitoa ja pääsi sisään, kumma kyllä jo ensimmäisellä kerralla. Marihuanan käytön Faith lopetti siihen paikkaan, ainakin aktiivisen sellaisen. Silloin tällöin, erittäin stressaantuneena tai huonotuulisena hän saattaa ottaa jälleen yhteyttä entiseen poikaystäväänsä asian tiimoilta.
Saatuaan opiskelunsa päätökseen, Faith alkoi jälleen etsiä työtä. Hetken hän ehti työskennellä eräässä toisessa koulussa ilmaisutaidon opettajana, kunnes pääsi opettamaan St. Raven Schooliin.
Luonne : Faith on opettajana hyvin erilainen mitä hän on vapaa-ajallaan. Faithin pitämät oppitunnit hän pyrkii pitämään mielenkiintoisina ja monipuolisina, jotta ne oppilaat jotka ovat oikeasti kiinnostuneita aineesta, voivat keskittyä kunnolla. Vasta lähiaikoina valmistuneena Faith on hyvin asiantunteva, vaikka kokemusta ei opetustyöstä löydykään kovin paljoa. Hän tulee hyvin toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, eikä nuorten kanssa toimiminen tuota ongelmia, paitsi ehkä näille nuorille. Faith tietää vastuunsa opettajana, eikä anna oppilaidensa tehdä tunneillaan mitään typerää. Tunnit ovat hyvin käytännönläheisiä, kuten Faith itsekin.
Faith on perusluonteeltaan hyvin sosiaalinen ja positiivinen. Useimmiten ainakin yleisillä paikoilla kasvoillaan paistaa kestohymy, joka ei helpolla katoa. Faith tutustuu helposti uusiin ihmisiin, eikä hänestä ole ollenkaan kiusallista saatika sitten epäkohteliasta mennä noin vain puhumaan jollekin tuiki tuntemattomalle.
Faith on pienimuotoinen perfektionisti. Hän on liiankin tarkka omista asioistaan, joskus muidenkin. Faith on tarkka myös ulkonäöstään, muttei turhamainen. Hänellä on tarve kurkistaa peiliin joka kerta kun sellainen vastaan tulee, mutta mikään pakko ei ole alkaa puuteroida nenää mikäli tarvetta siihen olisi. Oikeastaan Faithin meikinkäyttö rajoittuu melko pieneksi, hän käyttää meikkiä ainoastaan tavatessaan tiettyjä vanhoja tuttujaan sekä lähtiessään ulos tarkoituksenaan jokin muu kuin kauppareissu. Faith ei tosin ole mitään bilettäjä-tyyppiä, mutta viihtyy silti ystäviensä kanssa paikoissa joissa tarjoillaan vettä vahvempia. Faith nauttii alkoholijuomia hyvin hillitysti, mutta välillä saattaa innostua, ja silloin on hauskaa etenkin kanssaolijoilla.
Faith on uskomattoman vainoharhainen. Hän pelästyy pienimmistäkin rapinoista, ja etenkin pimeä on asia jota hän kammoaa. Yksin asuminen onkin hänelle pieni ongelma, mutta siihen hän on tottunut kissojensa avulla. Faithin saa pelästymään helposti, siihen ei tarvita muuta kuin hiipiminen tämän taakse ja pieni kosketus, ja Faith on jo soittamassa poliisille. Hän ei itse edes tiedä, mitä pelkää. Ei Faithia pelota että joku yrittäisi tappaa hänet, eikä hän usko mihinkään yliluonnolliseen, mutta on silti säikky ja varovainen. Faith on myös hieman pelokas kosketuksen suhteen. Etenkin, jos joku tulee takaapäin ja koskettaa hänen vyötäröään, Faith saa hirveän kohtauksen. Onhan hän tottunut kosketukseen, ei siinä mitään, mutta silti hän pelästyy aina jonkun koskettaessa tätä. Faithilla on sitoutumiskammo kaiken muun kammon lisäksi. Hän ei ole monen vuoden takaisen poikaystävänsä jälkeen edes vilkuillut ketään, osittain johtuen siitä miten kylmäksi tuo edellinen mies osoittautuikaan loppujen lopuksi. Liian lähelle pyrkivistä miehistä Faith yleensä pyrkii pääsemään eroon heti aluksi, sillä hänellä ei ole edes minkäänlaista intoa löytää itselleen kanssaeläjää vanhoille päiville.
Epämääräistä, joka ei sovi mihinkään :
- Asuu yksin pienessä yksiössä lyhyen bussimatkan päässä koululta.
- Yksiöön on mahdutettu yhden ihmisen ja tämän tavaroiden lisäksi ihmeellinen määrä sisäkasveja sekä kolme kissaa joiden nimet ovat Astra, Eszter ja Ishtar. Astra ja Ishtar ovat rodultaan siamilaisia ja Eszter on ragdoll.
- On allerginen koirille, ja on muutenkin täysi kissaihminen. Hän ottaisi vielä yhden kissan, mutta ei keksi nimeä joka sopisi muiden kissojen nimiin.
- Rakastaa kiinalaista ruokaa, ja kun ei jaksa laittaa itse ruokaa, vierailee tavallisesti läheisessä kiinalaisessa ravintolassa.
- Vihaa kaikenlaista elektroniikkaa. Ei omista televisiota, tietokoneen vain koska tarvitsee sitä työssään.
- Kaikessa kaupunkilaisuudessaankin nauttii ajoista jotka viettää kaupungin ulkopuolella. Näitä hetkiä ei tosin ole kovin usein, sillä hän välttelee käymästä kotonaan Irlannissa.
- Inhoaa kahvia, mutta lipittää teetä senkin edestä.
- Ei omista minkäänlaisia harrastuksia, koska on omasta mielestään liian kiireinen aloittaakseen mitään.
- Osaa puhua melko sujuvasti ranskaa, sillä opiskeli sitä koulussa ja on joutunut käyttämään sitä myöhemminkin.
- Kotonaan näyttää yleensä täysin räjähtäneeltä, ja kulkee tavallisesti joko joku kissoistaan sylissään tai viininpunainen suuri fleecepeitto harteillaan sekä hiukset sotkussa. Silloin tällöin myös meikit levinneenä.
- Rakastaa kylpyjä, ja omistaakin suuren kokoelman erilaisia kylpyvaahtoja ja muita.
MUIDEN SUUSTA
Tulee myöhemmin
PELAAJA KERTOO
Tulee myöhemmin
MUUTA
Muuta, turhaa tietoa, jos joskus tulee mieleen.
THE COPYRIGHTS
All drawings and photos are by Quirina. Layout coded, and designed by Blair of Summer Skies. Brushes from the following Sites: Hybrid Genesis. Textures from the following Sites: Hybrid Genesis. Image resourced from: Anime Visions . Kamikaze Kaitou Jeanne is copyrighted Minekura Kazuya and Studio Pierrot. All rights reserved.
|