Esittely



Täältä löydät tietoa mm. ympäristöstä, periaatteista, jne.
Jos minuun haluatte tutustua, ottakaa
yhteyttä vaikkapa mailitse. ^^

  • Ympäristö Kennel Halituksen sijaitsee rauhallisella paikalla Tampereen lähellä.
    Omistamme aika paljon piha-aluetta, eli koirilla on paljon vapautta juoksennella pihalla, yms. mielensä mukaan.
    Ympäristöön kuuluvat myös pieni kenttä, joka on hiekkapohjainen ja pehmeä.
    Siellä voimme mm. treenata tulevia näyttelyitä varten tai agilityä tai tokoa.
    Lähistöllä on myös monia pieniä niittyjä, metsä sekä pieni järvi, jossa voi uittaa koiria kesän kuumina päivinä.
    Kennelin piha on aidattu valkoisella kaari-aidalla, ja kyltti on portin vieressä.
    Koirat asuvat kanssani kaksikerroksisessa omakotitalossa, saman katon alla kuin minäkin.
    Talossa on kaksi kylpyhuonetta, toinen tarkoitettu ihmisille ja toinen koirille.
    Koirilla on erittäin hyvät tilat asua ja liikkua.

  • Ruoka
    Koirien ruokinta on tietenkin tärkeä osa arkipäivää, ja kiinnitän siihen huomiota.
    Koirille tarjotaan päivittäin kaksi kunnon ateriaa, maukasta Royal Canin koiranruokaa, joka on eläinlääkärin suosittelemaa.
    Usein koirat saavat myös kotiruokaa, ja hieman harvemmin myös munakasta.
    Koirat saattavat saada ylimääräisiä herkkuja (ei paljoa), esim. hyvin suoritettujen treenien jälkeen, palkintona.
    Koirat ruokitaan kaksi kertaa päivässä, nuoret koirat 3 kertaa ja pennut 4 kertaa. Puhdasta vettä koirilla on kokoajan tarjolla.

  • Pentueet Pentueita kenneliin syntyy vain hyvistä vanhemmista.
    Urosta valitessa kiinnitän huomiota luonteeseen, ulkonäköön, terveyteen,
    ja näyttelyistä edellytän arvosanaa EO.
    En todellakaan harrasta ns. "pentutehtailua."

  • Harrastukset Käytän koiriani ahkerasti toisten kennelien järjestämissä tapahtumissa, eniten näyttelyissä.
    Omia kilpailuja järjestämme silloin tällöin, aina kun aikaa ja intoa riittää.

  • Kasvatus Pyrin kasvattamaan koiristani rotumääritelmän mukaisia, sosiaalisia, iloisia, terveitä ja kauniita koiria.
    Kasvatan koiria etuliitteellä Halituksen.
    Myyn kasvattejani vain rakastaviin ja aktiivisiin harraste-koteihin. (Ks. linkki 'Myyntiehdot.')

  • Historia Aloitin virtuaalihommani kennel Anturatassun parissa.
    Ensin se oli aivan tavallinen expage-kennel kunnes opin html-koodeja kavereiltani.
    Lopulta kyllästyin Anttuun, ja vaihdoin nimeksi Chirotto*s.
    Chirra oli ensin expagessa, kunnes muutin sen ensimmäisen kerran geoon Lagun avustuksella.
    Päivittely ongelmieni vuoksi jouduin laittamaan kennelin remppaan.
    Pidin pari viikkoa taukoa virtuaalihommista ja tein Chirran uudelleen expageen.
    Lopulta kyllästyin myös 'Chirotto*s' -nimeen, sillä halusin jonkun suomalaisen nimen.
    Sain pari hyvää ehdotusta, mutta yksi niistä oli aivan omaa luokkaansa: Halituksen.
    [ Kiitos nimestä Lagulle. ]
    Niinpä perustin Halituksen ensin expageen, [ 9.8.02 ] kunnes lopulta halusin kokeilla uudelleen geoa.
    Aloin siis Lagun avustuksella pakertamaan sivustoa geoon, ensin ihan yksinkertaisella,
    mutta kivalla, ulkkiksella. Kasvatusroduikseni valitsin irlanninvesispanielin ja parsonrusselinterrierin,
    monien vaihdosten ja pähkäilyjen jälkeen.
    Siitä se sitten lähti geossa uudelleen, ja nyt ollaan tässä päivässä.

    Halituksen pohjapiirros:

    Pohjapiirros on © Lagu.

    Halituksen on arvostellut:
    Vsa, pisteillä 7 ½/10.
    Mva, pisteillä 4-/5.
    Arvostelupaja Flower, arvosanalla 9+

    Kuvan © Of Lovealoch.
    Free Web Hosting