
Virallinen nimi |
Takapihan Suikku |
Lempinimi |
Suikku |
Rekisterinumero |
--- |
Rotu |
Suomenhevonen |
Säkäkorkeus |
155cm |
Sukupuoli |
ori |
Väri (merkit) |
vprt, lht, tipt
|
Synt. (ikä) |
13.10.2004 - 15v. VHKR |
|
|
Kasvattaja |
Takapihantalli |
Omistaja |
Suzy, Abeille Stud |
Ex-omistaja |
- |
Koulutus |
ajo-opetus |
Käyttö |
Ravit, näyttelyt (siitos) |
Painotus |
Ravit |
Muuta |
- |
|
|

Yleisesti Suikku on erittäin ihana, ja miellyttävä ori. Se on poikkeuksellisen kiltti, onhan se ori. Se ei yleensäkkään keksi omia jekkujaan. Herkkuja se aina olisi kyllä kerjäämässä. (ja silloin kavioita kaavitaan maata päin). Suikulla on erittäin hyvä huumorintaju.
Suikku on lähinnä ravurinn uraa suunnitteleva ori, mutta myös ihan pientä selsässäkäymistä on ollut joskus. Suikku on suvultaankin enemmän ravihevonen, joten se tulee varmasti pärjäämään.
Ajettaessa Suikku on reipas, ja se juoksee mielellään, aivan niinkuin emänsäkin.
Siinä on sitä jotain, sitä mitä raviradalla tarvitsee. Suikkua on joskus vaikea pysäytellä kotona päin ajettaessa, sillä se on tottunut jo juoksemaan sitä yhtä isoa baanaa. Radalla Suikku yrittää aina kaikkensa.
Kun Suikun selässä ollaan käyty, niin ihan hyvin on mennyt. Suikku on kyllä hieman ihmetellyt, että mitä noi tekee, ja on seissyt paikoillaan mitään ymmärtämättä. Suikku ei oikein ymmärrä mitään, mitä ratsastaja sen selässä haluaa, mutta kääntyä se osaa, ja maiskuttamalla liikkelle lähdetään.
Hoidettaessa Suikku saattaa joskus hieman näykkiä, mm. kun vatsan alta harjaa. Suikku on tammamainen ori. xP
Sen paksun karvapeitteen vuoksi sitä täytyy harjata voimalla, että se harjaus jotain hyödyttäisi. Suikku kyllä pitää harjauksesta, ja paras paikka on sen mielestä kaula, ja kaulasta pitääkin kuoputtaa kovalla harjalla.
Vastapalkkioksi yleensä Suikku rapsuttaa omalla tavallaan takaisin.
Jos Suikulle antaa makupalan, se kerjää aina lisää, ja silloin se kuopii levottomasti jalkaansa maahan.
Ruokinnan aikaan Suikku on hurjana, se pyörii levottomasti karsinassaan, ja puree kaltereitaan, sen täytyisi aina saada ruoka ensin. Suikun epäonneksi sen karsina on juuri tallin päässä, ja ruoka saapuu viimeisenä.
Kun Suikun vie pesulle, niin se ei tykkää siitä yhtään. Se halauaisi aina päästä pois --> Se inhoaa vettä.
Ulkona harjatessa Suikku on paikoillaan kiltisti, sillä se tykkää ulkoilmasta. Lämpivät, aurinkoiset kesäpäivät ovat sen mieleen, jolloin aurinko paistaa sitä päin.
Muista hevosista Suikku ei oiken pidä, niitä se puree ja näykkii, ja joskus saattaisi hieman potkiakkin. Sen takia Suikku tarhailee yksin omassa mukavassa tarhassaan, jonne paistaa kesällä mukavasti aurinko.
Mutta syksyisin, ja keväisin tarhat ovat ihan kura mössöä, ei Suikkua voi päästää sinne tarhaan, vaan se laitetaan hiekkakentälle. Suikkulle nimittäin tulee erittäin helposti riviä, joka ei ole ainakaan näin ravurille mukavaa..
Ja ei viitsis turhaan Suikkua tressata, kun se ei pidä vedestä, ja kun se on kurainen se tietenkin pitäisi pestä. Mutta toivottavasti Suikku oppisi pitämään vedestä, sillä aina raveihin se pitää pestä, ja sitä on muutenkin kasteltava.
Taluttaessa orina, ja vieläp ravurina se menee omaa vauhtiansa, jolloin taluttajan on pysyttävä sen mukana, sillä ei sitä voi kokoajan pidätellä.
Kuitenkaan Suikku ei lähde ryöstämään. Joskus kyllä ohimennen jostain oksasta napataan lehtiä nykäisemällä päätä.
Mutta mihinkään se ei vartavasten lähde syömään ottaen taluttajan mukaan, sen verran herrasmies sekin on.
Yleisvaikutelma Suikusta on erittäin hyvä. Se on lupaava ori, jolla on edessään vielä kokonainen tulevaisuus. Suikku on mahtava ystävä, kun siihen tutustuu.
©Påni
|

i. Merirosvo M
|
ii. Liinahaan Van Helsing
|
iii.Ajatteen Suomipoika
|
iiii. Ch R.I. Kuumörkö, KTK-II 70p
|
iiie Aamunkajon Yksinäinen
|
iie. Lumikki TK
|
iiei MMS Pikku-Prinssi
|
iiee ERK Lumikeiju
|
ie. Ajatteen Estella
|
iei. Ajatteen Estella
|
ieii. Hevosenkengän Marmelaadi
|
ieie. Kultamuste
|
iee. Syreenin Rakkauden Viima KTK-II, 71p.
|
ieei. Keijun Rentunkka (sivu kadonnut.)
|
ieee. Vilman Viima (sivu kadonnut)
|
e.NMH Sademetsän Olio
|
ei. Mettäpeikon Aate Poika
|
eii. Taikatuulen Ajate
|
eiii. MT Mestari
|
eiie. Auringonpaisteen Illuusia
|
eie. Harhakuvan Pikku-Tytär
|
eiei. Harhakuva W
|
eiee. Tammi-Saaren Vladin-Pelko
|
ee. Kaamosmaan Taateli
|
eei. Koivulan Taiaton
|
eeii. Puukosken Loistava (sivu kadonnut)
|
eeie. Puukosken Hallusinaatio
|
eee. Koivulan Manteli
|
eeei. Kihin Hiski
|
eee. Mantariini
|
Sukua on tiedossa vieläkin enemmän, mutta taulukkoon laitoin vain neljä polvea.
Kerään tähän alle lisää esivanhempia.
|

Syntynyt |
Sukup |
Nimi |
Emä |
Omistaja |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|

Aika |
Paikka |
Luokka |
Tulos+palkinnot |
Tuomari/BIS-tuomari |
Muuta |
Näyttelyt -x MVA-SERT, - x irtoSERT, -x KUMA, -x JS (23.10. kalenteria puhdistettu = poistettu muut paitsi ne, joista tullut LKV-sija)
|
15.11.04 |
Valkoapilan |
Sh-orit |
LKV3/15, KUMA, JS |
Martina M. |
- |
4.12.04 |
Talli Hirnahdus |
Sh-orit |
LKV4/12, KUMA, JS |
Anni |
- |
26.12.04 |
Herrgård |
Sh-orit (a) |
LKV1/8, Irto-SERT, JS |
Tiia S / Anni |
- |
1.1.05 |
Gorawen |
Sh-orit |
LKV5/11, KUMA, JS |
Hanna |
- |
26.01.05 |
Ponitalli Pikkuvaahtera |
Suomenhevosorit |
LKV2, Irto-SERT, JS |
Mira / Anu M. |
- |
02.02.05 |
Herrgård |
Sh-ravuriorit |
LKV5/11, KUMA, JS |
Anni |
- |
21.02.05 |
Ravitalli Ninitra |
Sh-ravuriorit |
LKV3/11, irtoSERT, JS |
Mira |
- |
23.02.05 |
Ruskalehto |
Sh-orit |
LKV3/11, irtoSERT, JS |
- |
- |
10.03.05 |
Shiroy Yoki |
Suomenhevoset |
LKV2/12, irtoSERT, JS |
- |
- |
18.07.05 |
Trés Beau |
Sh-orit |
LKV1/12, BIS2, MVA-SERT, JS |
- |
- |
Aika |
Paikka |
Lähtö |
Tulos |
Aika+palkinnot |
Muuta |
Ravit Startit --: 0-0-0-0. enn. -- vs. -- v€
|
15.11.04 |
Calvaro |
Koelähtö > Tasoitusajo 2100m |
5/6, läpi! |
1.46,1ke xx |
- |
1.1.05 |
Team Tonttu&Company |
Suomenhevoset, ryhmäajo 2100m |
6/12 |
37,2ake |
- |
10.1.05 |
KK Sienna |
Tasoitusajo 1609 m suomenhevosille |
9/15 |
28,8lyx |
- |
10.1.05 |
Fire's Arabians |
Tasoituslähtö 3-5 vuotiaille suomenhevosille 2100 m |
hpl |
hpl |
- |
17.1.05 |
Joy-talli |
Tasoitusajo 3-4 vuotiaille yli 1.25,0 aikaisille sh-oreille 2100m |
3/8 |
1.42,9ke, 175v€ |
- |
19.1.05 |
Star Procyon |
tasoitusajo 3100m suomenhevosille |
12/16 |
1.30,3pi |
- |
20.1.05 |
Calvaro |
Tasoitusajo 1609m suomenhevosille |
2/16 |
1.28,1ly, 500ve |
- |
30.1.05 |
Jossu//Calvaron ravirata |
2100m tasoitusajo suomenhevoset, avoin |
5/16 |
1.39,9ke, 100v€ |
- |
21.02.05 |
Dungeon Trotters |
tasoitusajo 2600m suomenhevoset, avoin |
HKÄ |
HKÄ |
- |
22.02.05 |
Swift Sporthorses |
ryhmäajo suomenhevosille, 2600m, avoin 26,0-29,0-aikaisille |
7/12 |
29,5akpx |
- |
01.03.05 |
Ravitalli Wiewie's |
Tasoitusajo suomenhevosille 2100m |
12/16 |
33,8ke |
- |
02.03.05 |
Perené Trotters |
Tasoitusajo suomenhevosille 2100m |
3/15 |
1.46,1, 250v€ |
- |
12.03.05 |
Dungeon Trotters |
Tasoitusajo 2100m suomenhevoset |
13/16 |
30,8ke |
- |
29.03.05 |
Dungeon Trotters |
Tasoitusajo 2100m suomenhevoset |
2/14 |
27,5ke - 650v€ |
- |
22.03.05 |
Swift Sporthorses |
ryhmäajo suomenhevosille, 1600m, 4-6 -vuotiaille |
9/9 |
40,0ake |
- |
10.02.05 |
RT Calvaro * |
Tasoitusajo 2100m suomenhevosille, avoin |
13/14 |
1.32,2ke |
- |
04.04.05 |
Los Croft |
ryhmäajo 1609m aloitteleville kylmäverisille |
9/12 |
28,4 |
- |
07.04.05 |
Fay Trotters |
Tasoitusajo 2600m suomenhevosille, avoin alle 8-vuotiaille |
8/14 |
1.29,2kp |
- |
11.04.05 |
YT Wonderfull |
tasoitusajo 2100 m suomenhevosille, |
3/16 |
1.36,5ke, 800v€ |
- |
12.04.05 |
N'Joy Trotters |
Ryhmäajo 2100m suomenhevosille |
4/12 |
1.32,1a, 200v€ |
- |
13.04.05 |
Fay Trotters |
Ryhmäajo 2100m suomenhevosille, |
3/12 |
1.29,1ke, 750v€ |
- |
14.04.05 |
Ninitra |
Ryhmäajo suomenhevosille, enn. 1.25,9 - 29,9, 2100m |
7/12 |
26,2ake |
- |
15.04.05 |
RT Danone |
tas.ajo 2100m 3-6-vuotiaille suomenhevosille |
HLL |
HLL |
- |
18.04.05 |
Fay Trotters |
Tasoitusajo 2100m suomenhevosille |
13/14 |
1.26,4ke |
- |
13.05.05 |
Ravitalli Ninitra |
Tasoitusajo suomenhevosille, 6-vuotiaat ja vanhemmat, 1609m |
9/16 |
26,7ly - 10v€ |
- |
19.04.05 |
YT Marmelade |
tasoitusajo 2600m kylmäveriset, avoin |
11/16 |
1.34.2ke |
- |
27.03.05 |
Metsälän Ravirata |
1600 m ryhmäajo 8-10 vuotiaat suomenhevoset |
4/7 |
1.31,8aly |
- |
08.06.05 |
Red Race Stable |
2100m ryhmäajona suomenhevosille |
4/12 |
1.33,1ake x, 70v |
- |
15.06.05 |
N'joy Trotters |
Ryhmäajo 1609m kaikille kylmäverisille |
4/11 |
1.27,7aly, 100v€ |
- |
16.06.05 |
Red Race Stables |
2100m ryhmäajona suomenhevosille |
6/12 |
1.35,2ake |
- |
20.06.05 |
Dungeon Trotters |
Tasoitusajo 2100m suomenhevoset |
1/16 |
26,6ke, 700v€ |
- |
22.06.05 |
Ravitalli Agil |
Ryhmäajo suomenhevosille, yli 4-vuotiaat 1600m |
1/12 |
1.10,8aly, 800v€ |
- |
23.06.05 |
Ravitalli Ajaton |
tasoitusajo suomenhevosille, 2100 m |
HPL |
HPL |
- |
27.06.05 |
Red Race Stables |
2100m ryhm?ajona suomenhevosille |
HLL |
HLL |
- |
27.06.05 |
Loren |
Suomenhevoset 2100m |
2/16 |
1.26,5ke, 900v€ |
- |
09.07.05 |
Dungeon Trotters |
Ryhmäajo 2100m suomenhevoset |
5/10 |
27,5ake - 40v€ |
- |
02.07.05 |
Loren |
Kylmäveriset 2100m |
HML |
HML |
- |
13.07.05 |
RT Danone |
ryhmäajo 2100m suomenhevosille |
HML |
- |
- |
15.07.05 |
Shiroi Yuki |
tasoitusajo 1609m kylmäverisille |
HPL |
- |
- |
17.07.05 |
Villipihlaja |
tasoitusajo kylmäverisille 1609m |
9/10 |
30,1ly |
- |
24.07.05 |
Ravirata Ajaton |
tasoitusajo suomenhevosille, 3100 m |
8/10 |
1.32,1pi |
- |
09.08.05 |
RT Danone |
Ryhmäajo 2100m suomenhevosille |
8/12 |
30.7ake |
- |
10.08.05 |
KK Hujaus |
ryhmäajo 1609m suomenhevosille |
ei |
- |
- |
12.07.05 |
VORY |
Ryhmäajo suomenhevosille 2100m |
11/12 |
27,4axx |
- |
30.07.05 |
Team Tonttu&company |
Ryhmäajo suomenhevosille 2100m |
HPL |
HPL |
- |
06.08.05 |
Loren |
Kylmäveriset 2100m |
12/16 |
1.31,9ke |
- |
12.08.05 |
Whitebrook |
Tasoitusajo suomenhevosille 2100m |
14/16 |
1.31,5aly |
- |
17.08.05 |
MTT Chewing |
Tasoitusajo suomenhevosille, 1100m |
7/11 |
24,7 |
- |
20.08.05 |
N'Joy Trotters |
Tasoitusajo 2100m kaikille kylmäverisille |
9/15 |
1.30,2kex |
- |
30.08.05 |
Ajaton |
ryhmäajo suomenhevosille, 2100 m |
8/9 |
1.27,2ake |
- |
17.09.05 |
Ajaton |
ryhmäajo suomenhevosille, 3100 m, yli 5-vuotiaat, VIEKSER MUISTOAJO |
5/11 |
1.27,0api / 4 000 v€ |
- |
13.09.05 |
St Willow Spring |
Tasoitusajo 2100m kylmäverisille monte |
4/5 |
1.27,7mke + 1000ve |
- |
31.09.05 |
Loren |
Sh Monté 2100m |
2/8 |
1.48,9mke + 500v€ |
- |
05.09.05 |
Amadeus |
Ryhmäajo suomenhevosille 1600m |
8/12 |
1.25,3 |
- |
29.10.05 |
Joker |
Tasoitusajo suomenhevosille, 2100m |
ei |
- |
- |
28.10.05 |
Ajaton |
Ryhmäajo suomenhevosille 2100 m |
ei |
- |
- |
16.10.05 |
N'Joy Trotters |
Ryhmäajo 2100m, kaikille kylmäverisille |
11/11 |
1.32,4akex |
- |
09.10.05 |
Ajaton |
ryhmäajo suomenhevosille, 3100 m |
5/10 |
1.27,2api / 400 v€ |
- |
03.10.05 |
N'Joy Trotters |
Ryhmäajo 2100m, kaikille kylmäverisille |
2/12 |
1.27,2akex 800v€ |
- |
15.09.05 |
DeQue |
tasoitusajo suomenhevosille, 2100 m |
ei |
- |
- |
01.10.05 |
VRER 3v |
Ryhmäajo suomenhevosille, 5v ja vanhemmat, 3100m |
1/12 |
29,0api - 2500v€ |
- |
17.11.05 |
Loisto |
Tas.ajo 2100m Suomenhevoset |
ei |
- |
- |
27.11.05 |
Jokerin Loiste |
Tasoitusajo suomenhevosille, 2100m |
ei |
- |
- |
12.12.05 |
Ajaton |
ryhmäajo suomenhevosille, 2100 m |
ei |
- |
- |
31.12.05 |
Ajaton |
ryhmäajo suomenhevosille, 2100 m |
ei |
- |
- |
02.12.05 |
N'Joy Trotters |
Tasoitusajo 2100m kaikille kylmäverisille |
ei |
- |
- |
09.12.05 |
Fires Arabians |
Ryhmäajo Suomenhevosille oreille ja ruunille 2100 m |
ei |
- |
- |
13.12.05 |
Kuusiniemi |
Ryhmäajo alle 25,0 aikaisille suomenhevosille 1600m |
ei |
- |
- |
11.12.05 |
Rr Krochyst |
Tasoitusajo suomenhevosille, 3100m |
ei |
- |
- |
01.12.05 |
Rr Krochyst |
Ryhmäajo yli 10-vuotiaille suomenhevosille, 2100m |
ei |
- |
- |
08.12.05 |
Trotter-League |
ryhmäajo suomenhevosille. 1609m |
ei |
- |
- |
14.12.05 |
Saharan Tähti |
ryhmäajo suomenhevosille 1609m |
ei |
- |
- |
27.12.05 |
RT Unique |
Tasoitusajo suomenhevosille 2100m |
ei |
- |
- |
|

|
Heinä |
Kaura |
Leseet |
Muuta |
Aamu |
2kg |
- |
- |
- |
Päivä |
2kg |
2l. |
½l. |
- |
Ilta |
2kg |
1½l. |
½ |
- |
|

Klikkaa kuvat isommiksi
|

Tekstit: Joku
Kuvat: Pihla Holstikko Kiitos erittäin paljon! Kuvissa oikeasti suomenhevosori Briha, KTK-II
Layout: Suzy || Talli Suzy's.
|
|